|
Suomen Käsityön Ystävät Oy
Suomen Käsityön Ystävien pitkä matka on näkynyt ja näkyy suurelle yleisölle usein näyttelyiden ja kilpailuiden kautta. Se työ mitä tehdään päivittäin jää usein huomaamatta. Koko toiminta kuitenkin perustuu vankkaan ammattitaitoon sekä henkilökunnan vahvaan sitoutumiseen. Korkeaan laatuun tähtäävä valmistusprosessi on myös yrityksen kantava voima. Luonnonmateriaalit, ammattinsa osaavat suunnittelijat sekä ammattitaitoiset tekijät takaavat tuotteiden kestävyyden. Vanhojen mallien saatavuus mahdollistaa asiakkaiden palvelun vuodesta toiseen. Aikaisemmin hankittuja kattaustekstiilejä voi tarvittaessa täydentää ja kuluneita uusia.
Malleja on tuhansia ja tilaukset vaihtelevat pienistä nimikoinneista suuriin kokonaissisustuksiin ja taideteoksiin. Asiakkaina on yksityishenkilöiden lisäksi yritykset ja julkishallinnon edustajat.
» Yhteystiedot
|